Tässä on Leijonien lopullinen MM-kisajoukkue – Olli Määttä mukaan NHL:stä

Lähde: Yle Pääuutiset

Suomi lähtee MM-kisoihin puolustavana mestarina vuodelta 2019, sillä viime vuonna koronaviruspandemia perui turnauksen. MM-kisojen ensikertalaisia joukkueesta löytyy 14 kappaletta.

Suomen kokeneimpaan osastoon kuuluu 36-vuotias arvokisakonkari Petri Kontiola, joka voitti MM-kisojen pistepörssin vuonna 2013. Joukkueen nuoriso-osastoa edustaa puolestaan 19-vuotias Anton Lundell, joka teki lauantaina A-maajoukkueuransa avausmaalin.

– Meillä on taitava ja kilpailukykyinen joukkue kasassa, voimme lähteä hyvin mielin kisoihin, päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

Uutena nimenä Leijonien kisamiehistöön liittyi loppumetreillä Los Angeles Kingsin puolustaja Olli Määttä, 26. Joukkueen toinen NHL-pelaaja on Buffalo Sabresin 23-vuotias hyökkääjä Arttu Ruotsalainen, jolle aikuisten MM-kisat ovat ensimmäiset.

– Hienoa saada Olli mukaan kisoihin. Kokeneista pelaajista taas Veli-Matti Savinainen joutuu valitettavasti jättämään MM-turnauksen väliin. Leirityksen aikana selvisi, että toipuminen KHL-kauden jälkeen tehdystä operaatiosta ei mahdollista pelaamista kisoissa, GM Jere Lehtinen selvitti.

Savinaisen lisäksi joukkueesta putosivat viime metreillä myös Niklas Friman, Tommi Kivistö, Elmeri Eronen, Jarkko Parikka, Eemeli Suomi ja Markus Hännikäinen.

Latvian MM-kisat pelataan todennäköisesti ilman yleisöä, koska Latvian koronatilanne on kehno.

Suomen kanssa B-alkulohkossa pelaavat Italia, Kanada, Kazakstan, Latvia, Norja, Saksa ja USA. Leijonien MM-kisaurakka alkaa ensi lauantaina USA-ottelulla. (Suomen kisaohjelma jutun lopussa)

Suomen joukkue matkustaa Latviaan lauantaina ja tiistaihin asti joukkue on karanteenissa hotellihuoneissa.

Maalivahdit
Säteri Harri, Sibir Novosibirsk, KHL
Juvonen Janne, Leksands IF, SHL
Olkinuora Jussi, Metallurg Magnitogorsk, KHL

Puolustajat
Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL
Määttä Olli, Los Angeles Kings, NHL
Sund Tony, HC Davos, NLA
Kaski Oliwer, Avangard Omsk, KHL
Nousiainen Kim, KalPa
Lindbohm Petteri, EHC Biel, NLA
Koivisto Miika, Växjö Lakers HC, SHL
Seppälä Mikael, KalPa
Ohtamaa Atte, Lokomotiv Jaroslavl, KHL
Rindell Axel, Jukurit

Hyökkääjät
Anttila Marko, Jokerit, KHL
Ruohomaa Mikael, Sibir Novosibirsk, KHL
Lundell Anton, HIFK
Ojamäki Niko, Linköping HC, SHL
Innala Jere, HPK
Ruotsalainen Arttu, Buffalo Sabres, NHL
Björninen Hannes, Pelicans
Karjalainen Jere, HK Sotshi, KHL
Kontiola Petri, HPK
Turunen Teemu, HC Davos, NLA
Tiivola Peter, Ässät
Puustinen Valtteri, HPK
Sallinen Jere, HIFK
Mäenalanen Saku, Jokerit, KHL
Pakarinen Iiro, Jokerit, KHL

la 22.5. Suomi–USA klo 16.15
su 23.5. Kazakstan–Suomi klo 16.15
ti 25.5. Suomi–Norja klo 20.15
to 27.5. Suomi–Italia klo 20.15
la 29.5. Saksa–Suomi klo 20.15
su 30.5. Suomi–Latvia klo 20.15
ti 1.6. Kanada–Suomi klo 12.15

to 3.6. puolivälierätklo 16.15 ja 20.15
la 5.6. välierät klo 14.15 ja 18.15
su 6.6. pronssiottelu klo 15.15
su 6.6. finaali klo 20.15

Lue myös:

Anton Lundell teki avausmaalinsa A-maajoukkueessa – Tre Kronor nujersi Leijonat MM-kisojen kenraaliharjoituksessa

"Kuin olutta ilman alkoholia" – latvialaisfani tiivistää tunnelmat, kun 15 vuotta odotetut jääkiekon MM-kisat pelataan todennäköisesti ilman yleisöä

Päätöserän tehohetki toi Leijonille voiton – Leijonat-tulokas maalasi jälleen ja koki kovia Venäjää vastaan

Suomi hävisi turnauksen avausottelunsa – Axel Rindell teki ensimmäisen maalinsa Leijonissa

Leijonat saamassa MM-kisoihin NHL:stä laihan saaliin – ”Alla on aika raskas kausi”

Suositut kortit

Kuinka paljon aikuisten uimahalli lippu saisi sinusta maksaa?🏊Liikunta
Mietimme ja pohdimme tässä ensi vuoden talousarviota tehdessämme, voimmeko nostaa enää yksittäisen kertalipun hintaa uimahallissa. Vuosittain meillä käy 220 000 aikuista, jolloin 50snt nosto hintaan on merkittävä lisätulon lähde
Jäähallin yleisöluistelut peruttu koronavirustoimien takiaLiikunta
Aluehallintoviranomaisen päätöksellä suljemme jäähallin seuraaviksi kolmeksi viikoksi.Mikäli säät kylmenevät, pyrimme saamaan kaupungin ulkoliikuntapaikat mahdollisimman nopeasti kuntoon ja käytettäväksi.
Muuttunut koronavirustilanne sulkee sisäliikuntatilat🏀Koronavirus
Kunnan alueella oleva koronaviruksen tautitapaukset ja tartuntaketjut johtavat siihen että kunta sulkee väliaikaisesti kaikki sisäliikuntahallit kahdeksi viikoksi.

Tämä tarkoittaa myös koulujen liikuntasalien iltakäytön väliaikaista pysähtymistä joka puretaan heti kun tautitilanne sen sallii. Kunta viestii asiasta kaikille seuroille ja tilojen varaajille tänään. Lisätiedot kunnan verkkosivuilta sekä liikuntapaikkajohtaja Mikko Mallikkaalta mikko.mallikas@kuntax.fi

Lue tarkemmat ohjeet: www.kuntamme.fi
Upeimmat jouluvalot kilpailun äänestys!Yhdessä
🎄 Jouluvalo kilpailu on kääntynyt kohti loppuhuipennusta- äänestämistä.

Mikä ehdolla olevista valoteoksista on sinusta kuntamme kauneinen valoteos? 
Voit äänestää vain kerran, äänestämisen jälkeen näet tämän hetkisen äänestystuloksen (huom! ei pysyvä tulos). Kerromme äänestyksen tulokset aatonaattona.
Ehdokas jouluvalo kilpailussa: Kauhtuan perheen valotYhdessä
Valoteos "Kauhtuan perheen valot" löytyvät osoitteesta Sepänpolku 167 ja näkyvät ohi kulkevalle kevyenliikenteen väylälle kokonaisuudessaan. 

Valot on hankinttu vuosien saatossa, yksi osa kerrallaan ja aina rikkinäisiä korjaten. Perheen isän Tommin mukaan valojen laittaminen on heidän yhteinen juttu, ja koronasyksynä se tuntui tärkeältä. Valojen virittämiseen menee muutama ilta, kun pitää selvitellä edelliskevään solmut johdoista ja nostella ne oikeisiin paikkoihin. 

Kauhtuan perheen valot teos on ehdolla ensi viikolla aukeavassa äänestyksessä.
Kävelyreitti upeimmat jouluvalot kilpailijoiden teoksille!Yhdessä
Etsintämme upeimmista jouluvaloista herätti kuntalaiset kertomaan jouluvaloistaan, kiitos siitä! Kaupungin valoraati päästi kaikki teokset kisasarjaan, kehuen niitä omintakeisiksi.

Tässä kartta iltakävelylle, jos haluat käydä ihastelemassa ehdokastöitä. Äänestysaika kilpailussa on 10.-22.12. Kaupungin upeimmat jouluvalot äänestyksen tulokset julkaistaan 23.12.