Lentorahdin hinta on rajussa nousussa – se nostaa Aasiasta tuotavan elektroniikan hintaa Suomessakin

Lähde: Yle Pääuutiset

Finnair Cargon kylmäterminaalissa kala siirtyy rekoista nopeasti kuormalavoille. Muutaman asteen lämpötilassa kalat säilyvät hyvin, kun Kiinaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan lähteviin koneisiin kootaan lasteja.

Kalan matka norjalaisesta kalatehtaasta sushiravintolan ruokapöytään Tokiossa kestää 36 tuntia. Lohesta on tullut Finnairille koronapandemian aikana tärkeä tulonlähde, kun matkustajia ei juuri ole. Rahdin osuus Finnairin liikevaihdosta on nyt jopa puolet.

– Joka kolmas Finnairin kuljettama rahtikilo on nyt kalaa, sanoo Finnair Cargon liiketoimintajohtaja Fredrik Wildtgrube.

Ennen koronapandemiaa kalaa kulki Finnairin terminaalin läpi 70 000 kiloa päivässä, mutta koronan aikaan kuljetusmäärät ovat vähentyneet puoleen. Määrät todennäköisesti palaavat nopeasti entiselleen, kun pandemia hellittää Aasiassa ja ihmiset alkavat syödä jälleen enemmän ulkona.

Se tarkoittaisi Finnairille lähes 25 miljoonan kilon vuosittaista lohirallia Euroopan ja Aasian välillä.

Norjalaisen lohen matka troolarista ruokapöytään Aasiassa kestää 36 tuntia. Kuvaus: Jussi Koivunoro, editointi: Elina Ervasti

Kalaa Aasiaan vievät lentokoneet tuovat paluumatkalla Suomeen esimerkiksi elektroniikkaa. Mutta lentorahdin hinnat ovat kallistuneet merkittävästi, joillakin reiteillä jopa kolminkertaistuneet. Se näkyy myös kaupan hyllyissä. Aasiassa valmistettu kännykkä tai tietokone maksaa selvästi enemmän kuin vuosi sitten.

– Aasian lentorahdin nousseet kustannukset ovat vaikuttaneet meillä jonkun verran. Osa tuotteista tulee tällä hetkellä muulla kuin lentorahdilla. Toimitusajat ovat pidentyneet muutamassa tuoteryhmässä, kuten tulostimissa, sanoo Gigantin myyntijohtaja Niko Sandström.

Rahtihintoja nostaa se, että rahdin kysyntä on palautumassa koronapandemiasta nopeammin kuin matkustajalentojen kysyntä. Kapasiteettia ei ole tarjolla tarpeeksi.

– Tällä hetkellä nähdään, että kysyntä maailmalla on palautunut ennen pandemiaa olleelle tasolle, sanoo Wildtgrube.

Finnair Cargo terminaali. 5.5.2021.
Helsinki-Vantaalta viedään Aasiaan paljon kalaa. Paluulennoilla tuodaan vaikkapa autojen tai muiden koneiden osia ja komponentteja. Mukana on myös elektroniikkaa. Jorge Gonzalez / Yle

Aiemmin yli puolet maailman lentorahdeista kulki matkustajakoneiden ruumassa. Vuosi sitten Kiina sulki ilmatilansa ulkomaisilta matkustajalennoilta. Yhdysvallat ja Eurooppa seurasivat nopeasti perässä, kun koronapandemia alkoi pahentua. Tämän seurauksena lentorahtikapasiteetti on vähentynyt rajusti.

– Kysynnän ja tarjonnan epätasapaino on nyt merkittävä. Kapasiteetista puuttuu yhtä parikymmentä prosenttia, laskee DHL Global Forwarding Finlandin toimitusjohtaja Veli-Matti Qvintus.

Oman lisänsä lentorahdin kysyntään ovat tuoneet meriliikenteen konttipula ja huhtikuussa sattunut Suezin kanavan liikenteen keskeytyminen. Näiden seurauksena kuljetuksia on siirtynyt laivoista juniin ja lentokoneisiin.

– Suezin tilanteen jälkeen olemme saaneet kohtuullisen merkittävästi kyselyitä lähetyksistä, joiden piti liikkua merirahtina, mutta jotka ovat viivästyneet konttipulan vuoksi. Näistä osa on jo toteutunut, sanoo Qvintus.

Qvintus arvioi, että lehtorahdin hinnat pysyvät korkeina jopa vuosia.

– Paljon riippuu, miten nopeasti mannertenväliset lennot tulevat palautumaan. Mikäli rahdin kysyntä jatkaa talouskasvun myötä nykyistä kasvua, epäsuhta voi jatkua jopa vuosia.

Qvintuksen mielestä kaikkien etu kuitenkin olisi, että markkinat palaisivat normaaliksi. Nykyinen tilanne vaatii erittäin paljon ylimääräistä työtä, kun rahdeille on vaikea löytää kuljetusta määränpäähän.

Nyt osa Aasian-rahdista viedään kuorma-autoilla Keski-Euroopan solmukeskuksiin, josta ne lennetään perille.

Finnair Cargo terminaali. 5.5.2021.
Finnair Cargon komentokeskuksessa kuljetuksia seurataan koko matkan ajan lähtöpisteestä määränpäähän. Lämpöanturit valvovat, ettei kylmäketju katkea missään vaiheessa.Jorge Gonzalez / Yle

Lentoyhtiöt ovat käyttäneet matkustajakoneita pelkän rahdin kuljettamiseen koronapandemian ajan. Esimerkiksi Finnair lensi alkuvuodesta lähes 550 sellaista lentoa, jossa kuljetettiin pelkästään rahtia. Maailmalla vastaavia lentoja tehtiin yli 400 000.

– Lentoyhtiöt miettivät rahdin roolia, ja osa tulee muuttamaan matkustajakoneita puhtaasti rahdin kuljettamiseen tarkoitetuksi, sanoo Qvintus.

DHL käyttää omien koneiden lisäksi rahdin kuljettamiseen muilta yhtiöiltä vuokrattua kapasiteettia, esimerkiksi lentorahtitoimijoilta. Finnair puolestaan lentää rahtilentoja Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan Airbus A350-koneilla.

– Me jatkamme pelkkiä rahtilentoja niin kauan, kuin niille löytyy kysyntää ja lennot ovat kannattavia, sanoo Wildtgrube.

Kuljetusmarkkinat voivat myös muuttua nopeasti. Finnair avasi huhtikuussa rahtireitin Pittsburghiin Pennsylvaniassa. Yhtiö kuljetti Japanista useita koneellisia autoteollisuuden osia Yhdysvaltoihin niin, että koneen miehistö vaihtui välilaskun aikana Helsinki-Vantaalla.

Helsinki-Vantaalla nähdään yhä useammin Turkista tai Persianlahdelta tulevia rahtilentoja. Euroopan ja Aasian välisistä rahtikuljetuksista puolestaan osa kiertää Etiopian kautta, jonne on syntynyt uusi rahdin solmukeskus.

Suositut kortit

Kuinka paljon aikuisten uimahalli lippu saisi sinusta maksaa?🏊Liikunta
Mietimme ja pohdimme tässä ensi vuoden talousarviota tehdessämme, voimmeko nostaa enää yksittäisen kertalipun hintaa uimahallissa. Vuosittain meillä käy 220 000 aikuista, jolloin 50snt nosto hintaan on merkittävä lisätulon lähde
Jäähallin yleisöluistelut peruttu koronavirustoimien takiaLiikunta
Aluehallintoviranomaisen päätöksellä suljemme jäähallin seuraaviksi kolmeksi viikoksi.Mikäli säät kylmenevät, pyrimme saamaan kaupungin ulkoliikuntapaikat mahdollisimman nopeasti kuntoon ja käytettäväksi.
Muuttunut koronavirustilanne sulkee sisäliikuntatilat🏀Koronavirus
Kunnan alueella oleva koronaviruksen tautitapaukset ja tartuntaketjut johtavat siihen että kunta sulkee väliaikaisesti kaikki sisäliikuntahallit kahdeksi viikoksi.

Tämä tarkoittaa myös koulujen liikuntasalien iltakäytön väliaikaista pysähtymistä joka puretaan heti kun tautitilanne sen sallii. Kunta viestii asiasta kaikille seuroille ja tilojen varaajille tänään. Lisätiedot kunnan verkkosivuilta sekä liikuntapaikkajohtaja Mikko Mallikkaalta mikko.mallikas@kuntax.fi

Lue tarkemmat ohjeet: www.kuntamme.fi
Upeimmat jouluvalot kilpailun äänestys!Yhdessä
🎄 Jouluvalo kilpailu on kääntynyt kohti loppuhuipennusta- äänestämistä.

Mikä ehdolla olevista valoteoksista on sinusta kuntamme kauneinen valoteos? 
Voit äänestää vain kerran, äänestämisen jälkeen näet tämän hetkisen äänestystuloksen (huom! ei pysyvä tulos). Kerromme äänestyksen tulokset aatonaattona.
Ehdokas jouluvalo kilpailussa: Kauhtuan perheen valotYhdessä
Valoteos "Kauhtuan perheen valot" löytyvät osoitteesta Sepänpolku 167 ja näkyvät ohi kulkevalle kevyenliikenteen väylälle kokonaisuudessaan. 

Valot on hankinttu vuosien saatossa, yksi osa kerrallaan ja aina rikkinäisiä korjaten. Perheen isän Tommin mukaan valojen laittaminen on heidän yhteinen juttu, ja koronasyksynä se tuntui tärkeältä. Valojen virittämiseen menee muutama ilta, kun pitää selvitellä edelliskevään solmut johdoista ja nostella ne oikeisiin paikkoihin. 

Kauhtuan perheen valot teos on ehdolla ensi viikolla aukeavassa äänestyksessä.
Kävelyreitti upeimmat jouluvalot kilpailijoiden teoksille!Yhdessä
Etsintämme upeimmista jouluvaloista herätti kuntalaiset kertomaan jouluvaloistaan, kiitos siitä! Kaupungin valoraati päästi kaikki teokset kisasarjaan, kehuen niitä omintakeisiksi.

Tässä kartta iltakävelylle, jos haluat käydä ihastelemassa ehdokastöitä. Äänestysaika kilpailussa on 10.-22.12. Kaupungin upeimmat jouluvalot äänestyksen tulokset julkaistaan 23.12.