KHO piti voimassa laittomasta suorahankinnasta Paraisille määrätyn 200 000 euron seuraamusmaksun

Lähde: Kuntalehti
Markkinaoikeus puuttui Paraisten kaupungin hankintalain vastaiseen suorahankintaan. Kaupunki valitti, mutta KHO katsoi markkinaoikeuden ratkaisseen asian oikein.

Korkein hallinto-oikeus on joulukuussa tekemällään päätöksellä pitänyt voimassa markkinaoikeuden Paraisten kaupungille määräämän 200 000 euron seuraamusmaksun. Seuraamusmaksun taustalla oli EU-kynnysarvot ylittänyt hankintalain mukainen suorahankinta.

Paraisten kaupunki oli ostanut palveluja kilpailuttamatta yhtiöltä, jonka se virheellisesti katsoi olevan sidosyksikköasemassa. Kaupunki päätti kesäkuussa 2017 luovuttaa ruokapalvelutoimintansa liikkeen luovutuksena kuntien ja kuntayhtymien omistamalle Arkea Oy:lle. Samalla kaupunki osti 1 000 kappaletta yhtiön osakkeita, jotka vastaavat 0,12 prosentin omistusosuutta yhtiöstä.

Kaupunki solmi Arkea Oy:n kanssa ruokapalvelutoiminnan palvelusopimuksen seitsemälle vuodelle ja mahdolliselle kahden vuoden optiokaudelle. Sopimuksen kokonaisarvo ilman optiokautta on ollut vähintään 16,8 miljoonaa euroa.

Asiaan puuttuneen KKV:n mukaan 0,12 prosentin omistusosuus ei tuonut kaupungille yksin määräysvaltaa yhtiössä. Myöskään yhteinen määräysvalta ei toteutunut, sillä kaupungilla ei ollut omaa tai muiden Arkea Oy:n omistajien kanssa yhteistä edustajaa Arkea Oy:n toimielimissä.

KHO:n päätöksen myötä markkinaoikeuden maaliskuussa 2019 määräämä seuraamusmaksu laittomasta suorahankinnasta sekä sopimuskauden lyhennys jäävät voimaan. Markkinaoikeus määräsi sopimuskauden päättymään seitsemän kuukauden kuluttua päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Kaupunki valitti markkinaoikeuden päätöksestä, mutta valitus ei tuottanut tulosta. Kyseessä oli ensimmäinen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu, joka liittyy Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tekemään esitykseen hankinta-asioissa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Aiheesta KKV:n sivuilla

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Askolan kunnanjohtaja Teemu Kejonen on kuollut

13.1.2021

Suositut kortit

Kuinka paljon aikuisten uimahalli lippu saisi sinusta maksaa?🏊Liikunta
Mietimme ja pohdimme tässä ensi vuoden talousarviota tehdessämme, voimmeko nostaa enää yksittäisen kertalipun hintaa uimahallissa. Vuosittain meillä käy 220 000 aikuista, jolloin 50snt nosto hintaan on merkittävä lisätulon lähde
Jäähallin yleisöluistelut peruttu koronavirustoimien takiaLiikunta
Aluehallintoviranomaisen päätöksellä suljemme jäähallin seuraaviksi kolmeksi viikoksi.Mikäli säät kylmenevät, pyrimme saamaan kaupungin ulkoliikuntapaikat mahdollisimman nopeasti kuntoon ja käytettäväksi.
Muuttunut koronavirustilanne sulkee sisäliikuntatilat🏀Koronavirus
Kunnan alueella oleva koronaviruksen tautitapaukset ja tartuntaketjut johtavat siihen että kunta sulkee väliaikaisesti kaikki sisäliikuntahallit kahdeksi viikoksi.

Tämä tarkoittaa myös koulujen liikuntasalien iltakäytön väliaikaista pysähtymistä joka puretaan heti kun tautitilanne sen sallii. Kunta viestii asiasta kaikille seuroille ja tilojen varaajille tänään. Lisätiedot kunnan verkkosivuilta sekä liikuntapaikkajohtaja Mikko Mallikkaalta mikko.mallikas@kuntax.fi

Lue tarkemmat ohjeet: www.kuntamme.fi
Upeimmat jouluvalot kilpailun äänestys!Yhdessä
🎄 Jouluvalo kilpailu on kääntynyt kohti loppuhuipennusta- äänestämistä.

Mikä ehdolla olevista valoteoksista on sinusta kuntamme kauneinen valoteos? 
Voit äänestää vain kerran, äänestämisen jälkeen näet tämän hetkisen äänestystuloksen (huom! ei pysyvä tulos). Kerromme äänestyksen tulokset aatonaattona.
Ehdokas jouluvalo kilpailussa: Kauhtuan perheen valotYhdessä
Valoteos "Kauhtuan perheen valot" löytyvät osoitteesta Sepänpolku 167 ja näkyvät ohi kulkevalle kevyenliikenteen väylälle kokonaisuudessaan. 

Valot on hankinttu vuosien saatossa, yksi osa kerrallaan ja aina rikkinäisiä korjaten. Perheen isän Tommin mukaan valojen laittaminen on heidän yhteinen juttu, ja koronasyksynä se tuntui tärkeältä. Valojen virittämiseen menee muutama ilta, kun pitää selvitellä edelliskevään solmut johdoista ja nostella ne oikeisiin paikkoihin. 

Kauhtuan perheen valot teos on ehdolla ensi viikolla aukeavassa äänestyksessä.
Kävelyreitti upeimmat jouluvalot kilpailijoiden teoksille!Yhdessä
Etsintämme upeimmista jouluvaloista herätti kuntalaiset kertomaan jouluvaloistaan, kiitos siitä! Kaupungin valoraati päästi kaikki teokset kisasarjaan, kehuen niitä omintakeisiksi.

Tässä kartta iltakävelylle, jos haluat käydä ihastelemassa ehdokastöitä. Äänestysaika kilpailussa on 10.-22.12. Kaupungin upeimmat jouluvalot äänestyksen tulokset julkaistaan 23.12.